Miksi Mustasaari on suljettu?

08.06.2020, 12:00 /  päivitetty 18.06.2020, 12:45
Mustasaari on suljettu koko kesän 2020. Tieto on herättänyt monissa Mustasaaren ystävissä ja vierailijoissa hämmennystä, mielipahaa ja surua. Haluamme helpottaa pohdintaanne vastaamalla useimmiten esitettyihin kysymyksiin. Toivottavasti nämä tiedot auttavat paremmin ymmärtämään kokonaistilannetta ja päätöstämme.
mustasaaren päärakennus omenanakukat

1. Miksi Mustasaari on kiinni?

Saari on suljettu koronatilanteen tuomien rajoitusten vuoksi. Saarta ei valitettavasti tulla avaamaan koko kesän aikana. Päätös on tehty hyvissä ajoin ja kaiken sen viisauden, tiedon ja asiantuntemuksen perusteella, mitä sillä hetkellä oli käytettävissä.

Mustasaaren kesän vierailijoista n. 50 % tulee jonkun ryhmän mukana. Jouduimme perumaan kaikki ryhmävaraukset jo hyvissä ajoin henkilömäärärajoitusten ja buffet-lounaskiellon vuoksi. Tämän lisäksi turvavälien pitäminen lautassa ja saaren sisätiloissa olisi rajoittanut kävijämääräämme niin suuresti, että saarta ei ollut mahdollista avata vain kouralliselle ihmisiä.

Hallituksen linjauksen mukaan buffet-rajoitukset poistuvat 22.6. Valitettavasti emme kuitenkaan pysty avaamaan saarta ja ravintola-/kahvilatoimintaa vain reilun kuukauden ajaksi. Kesähenkilökunta on jo sijoitettu toisiin tehtäviin koko kesän ajaksi.

2. Kuka päätti sulkemisesta?

Helsingin seurakuntayhtymän johtajisto teki päätöksen perusteellisen harkinnan jälkeen.

3. Voiko saareen tulla omalla veneellä tai meloen?

Jokamiehenoikeuden mukaan saaren luonnossa saa liikkua. Saaressa ei kuitenkaan kesän aikana ole mitään palveluita tarjolla kuten grillaamismahdollisuutta tai wc-tiloja.

5. Miksi Kaskisaaren huoltosiltaa ei voi käyttää yleisölle poikkeusoloissa?

Kaskisaaren sillan käyttö perustuu Vaasan hallinto-oikeuden päätökseen. Päätöksessä sillan käyttötarkoitus on rajattu ainoastaan henkilökunta-, huolto- ja pelastuskäyttöön.

6. Koska saari aukeaa jälleen?

Saari avautuu jälleen 1.6.–15.8.2021 saakka. Lämpimästi tervetuloa.

Mustasaaren toimintakeskus
Seurasaaren selkä
09 2340 2590
mustasaari@evl.fi

Leena Miettinen
Toiminnanjohtaja, pastori leena.miettinen@evl.fi
09 2340 2534